Asiakastarinat

20-vuotias ringetteseura hoitaa seuran arjen mallikkaasti

Nurmijärvi Seven Ringettes ry eli Seiskat on tänä vuonna 20 vuotta täyttävä ringetteseura, jonka kotipaikkana toimii Klaukkalan jäähalli Nurmijärvellä. Seiskat tarjoavat harrastusmahdollisuuksia aina luistelukoulusta kilpasarjoihin asti.

  • Ringette on vauhdikas taitopeli, jossa luistelutaidolla on suuri merkitys.
  • Laji eroaa jääkiekosta lähinnä erilaisen pelivälineen ja mailan ansiosta, sekä siinä että taklaukset ovat kokonaan kiellettyjä.
  • Ringetessä korostuvat siis henkilökohtaiset taidot, mutta myös yhteispeli.
  • Ringette on alun perin naisille kehitetty laji, mutta nykyään sitä harrastavat myös miehet.
  • Suomella on ringetessä jo yhdeksän maailmanmestaruutta!

­– Jopoxin perusrakenne jäsenluetteloineen, joukkueineen sekä harjoitus- ja ottelutapahtumineen soveltuu erinomaisesti ringetteseurallemme. Jopox antaa joukkueille hyvät työkalut viestintään, tapahtumien hallintaan sekä sisällöntuottamiseen, kertoo Seven Ringettes ry:n puheenjohtaja Sami Tilander.

Jopox tarjoaa helpon alustan seuran kaikille toiminnoille

Seiskat otti Jopoxin käyttöön kaudella 2018-19. Aikaisemmin seuralla ei ollut yhtä yhteistä järjestelmää ja joukkueet käyttivät mitä erilaisempia tapoja toiminnan organisointiin. Jopox tarjosi helpon alustan, missä yhdistyi seuran verkkosivut sekä joukkueiden hallinta, muistelee Tilander.

– Seuratasolla Jopox on tuonut erityisesti helpotusta laskutukseen sekä laskujen seurantaan. Tämän mahdollistaa Jopoxin integraatio Netvisoriin.

Kaikki seuran myyntilaskut siirtyvät Jopoxista automaattisesti Netvisor järjestelmään oikein kohdennettuna. Seuralla on lisäksi käytössä Jopox sähköinen jäsenkortti, joka on ekologinen ja aina taskussa kulkeva vaihtoehto muovisille ja pahvisille jäsenkorteille.

”Jopoxin uusi kotisivupohja siirsi verkkosivumme nykypäivään!”

Jopox toi syksyllä kaikille seuroille uudistetun Jopox – kotisivupohjan ja Nurmijärvi Seven Ringettes oli yksi ensimmäisistä seuroista, joka otti uudistuksen käyttöönsä. Uusi Jopox kotisivupohja on entistäkin nykyaikaisempi, jossa on tyylikäs ulkoasu sekä monipuoliset toiminnot täysin seuran toimintaan integroituna.

– Jopoxin uusi kotisivupohja siirsi verkkosivumme nykypäivään! Se on näyttävä ja toimiva kokonaisuus. Myös siirtyminen vanhasta uuteen onnistui kivuttomasti. Ehdottomasti suositeltava muutos kaikille seuroille, iloitsee tyytyväinen Tilander.

Nurmijärvi Seven Ringettes ry:n kotisivuihin pääset tutustumaan tästä: https://www.sevenringettes.com/

Jatkuvasti kehittyvät ominaisuudet

Loppuun Tilander tiivistää kaikille seuratoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille seuroille, että Jopox on toiminut hyvin seuran käytössä ja sen ominaisuudet ovat olleet riittävät sekä tuoneet toivotun ja tarvittavan helpotuksen seuran arjen pyörittämiseen.

– On ollut myös ilo huomata, että Jopox jatkuvasti kehittää järjestelmää seurojen tarpeet huomioiden ja tuo uusia ominaisuuksia tasaisella tahdilla. Jopoxiin siirtymistä kannattaa miettiä laajempana kokonaisuutena huomioiden myös seuran taloushallinnon työkalut.

Avainsanat tässä uutisessa:

Muita samaan aiheeseen liittyvä uutisia ja asiakastarinoita:

Miten nopeuttaa ja helpottaa seuran rahaliikennettä?  – Webinaari

Maksuton webinaari urheiluseuroille Keskiviikkona 18.8. klo 10:00 Saamme jatkuvasti paljon kyselyjä liittyen Jopox maksupalveluihin ja verkkomaksuihin. Siksi tahdommekin tarjota kaikille kiinnostuneille maksuttoman webinaarin kuinka uheiluseura voi hyödyntää Jopox maksupalvelua ja Jopox verkkomaksuja arjessaan.  Webinaarissa saat käytännön esimerkkien kautta vastauksen muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Kuinka luoda ja lähettää laskuja helposti? Miten muodostaa seuralle valmista […]
Lue lisää

Tätä on odotettu! – Urheiluseurojen kesäkalenterit ovat täynnä toimintaa, kisoja, turnauksia ja tapahtumia.

Tämä kesä on tuonut pitkästä aikaa mukavaa tohinaa ja tekemisen meininkiä moneen Jopox seuraan. Muun muassa Nurmijärven jalkapalloseurassa NJS sekä Luvian Vedolla LuVe on menossa aktiivinen ja kiireinen kesä. NJS järjestää kesän aikana mm. leiritoimintaa, miniturnauksia, nappulatoimintaa sekä luonnollisesti joukkueilla on kalenterit ovat mukavasti pullollaan otteluita ja turnauksia.Myös seuran edustusjoukkueet […]
Lue lisää

Miten helpottaa urheiluseuran arkea valmennustyökalun avulla? -Webinaari

Maksuton webinaari urheiluseuroille Keskiviikkona 2.6. klo 10:30 jaTorstaina 3.6. klo 18:00 Tule kuulemaan ensimmäisten joukossa markkinoiden ainoasta seuran toiminnanohjausjärjestelmään integroidusta valmennustyökalusta. Webinaarin sisältö  Tutustutaan yhdessä uuden Jopox Valmennustyökalun toiminnallisuuksiin ja käydään läpi miten työkalulla voi helpottaa urheiluseuran valmennustyötä sekä seuran toimintaa kokonaisvaltaisesti Lisäksi tutustumme lyhyesti Jopoxin tarjoamiin muihin ominaisuuksiin ja käymme […]
Lue lisää