Harrastajien innostus vie mukanaan ja kaikkia tarvitaan! — Valmentajan kynästä

11.7.2023

Kuka olet ja mitä teet? 

Olen Sarianne Lokasaari, valmennan Lohtajan Veikkojen 2013 syntyneiden poikien jalkapallojoukkuetta.

Lohtajan veikot logo

Lohtajan Veikot on urheiluseura, joka toimii Lohtajalla vajaan 3000 asukkaan alueella Kokkolan pohjoisosassa. Loven laji valikoimaan kuuluu jalkapallon lisäksi esimerkiksi yleisurheilu, hiihto‑, suunnistus- ja painonnosto. Loven jalkapallojoukkueita pelaa Palloliiton sarjoissa tällä hetkellä viisitoista, lisenssipelaajia on noin 200. 

Ollaan ylpeitä siitä, miten monta junioria jalkapallotoimintamme liikuttaa näin pienellä paikkakunnalla. Uutena toimintana alkoi tänä kesänä perhefutis, johon ilmoittautui yli 40 lasta ja lisäksi heidän huoltajansa! 

Joukkueemme perustettiin kesällä 2018. Joukkueessamme on tällä hetkellä 16 pelaajaa, osa ollut mukana joukkueen perustamisesta lähtien, uusimmat ovat aloittaneet tämän talven aikana. Pelaamme Palloliiton Läntisen alueen P10 taso 2 sarjaa. Harjoittelemme kolme kertaa viikossa yhdessä Loven P2012 joukkueen kanssa.

Molempien ikäluokkien toimintaa voi seurata instasta @love_p2012_p2013.

Miksi päätit alkaa valmenjaksi / seuran vapaaehtoiseksi?

Olen itse harrastanut jalkapalloa nuorempana muutaman vuoden ja tuntui luontaiselta, että oma poikanikin kävisi jalkapalloa kokeilemassa, kun sitä omalla kylällä pystyy aktiivisesti harrastamaan. Kun poikani ikäisten joukkue alkoi, lupauduin mukaan apuohjaajaksi.

Mitään valmennuskokemusta itselläni ei ollut.  Näin pienellä paikkakunnalla seuratoiminta pyörii täysin vapaaehtoisten voimin, ja valmentajat ja muut toimihenkilöt täytyy löytyä vanhemmista tai muista innokkaista. Ajattelin, että itsekin haluan olla kantamassa korteni kekoon sen eteen, että harrastustoimintaa on lapsille tarjolla.

Koen tärkeänä sen, että mahdollisimman moni lapsi olisi mielekkään ja turvallisen harrastustoiminnan parissa mahdollisimman pitkään. Ajauduin jotenkin apuohjaajan hommasta tiiviimmästi mukaan valmennukseen, ja toimin tällä hetkellä valmentajan roolissa.

Mikä on mieluisaa valmentamisessa?

Mieluisinta valmentamisessa on seurata lasten kasvua ja kehitystä. Tottakai kun voitetaan pelejä, niin se on aina hieno juttu itsellekin, ja on mahtavaa nähdä pelaajien riemu onnistumisten hetkellä.  Kuitenkin parhainta on, kun pelaajat tulevat aktiivisesti harjoituksiin, liikkuvat, haluavat uusia haasteita ja kehittyä pelaajina. Yhtä tärkeää on nähdä, että pelaajilla on hauskaa myös kentän ulkopuolella ja syntyy kaverisuhteita. 

Entä mikä on haastavaa?

Haastavinta on hyväksyä se, että oma osaaminen ja aika on rajallista. Ei ole aina helppoa suunnitella harjoituksia, joissa huomioidaan jokaisen taitotaso ja kehittymistarpeet. Valmennusosaaminen vaatii myös kehittymistä sitä mukaa kun pelaajat ja peli kehittyy.  Ajattelen kuitenkin, että vaikka haluaisin valmentajana olla osaavampi, niin sekä itse, että jokainen muu vapaaehtoinen tekee tätä omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan.

Valmentajakoulutukset, vertaistuki ja seuratoiminnan työkalut ovat helpottamassa vapaaehtoistyön haasteita 

Palloliiton valmentajakoulutuksista on ollut iso apu, mutta myös muiden valmentajien tuki ja yhteinen suunnitteleminen valmennuksen kesken on tärkeää. Teemme yhteistyötä myös seuran sisällä eri jaostojen ja muiden joukkueiden kesken, jotta voimme tarjota pelaajille parhaat mahdollisuudet kehittyä ja liikkua monipuolisesti.

Jopoxista on paljon hyötyä joukkueen toiminnan apuna. Se auttaa sekä valmentajia harjoitusten suunnittelussa, kun pystyy esim. seurata osallistujamäärää, mutta myös vanhemmat pystyvät seuraamaan tulevien harjoitusten, otteluita ja tapahtumien aikatauluja ja infoja.

Turnaukset ja muut tapahtumat ovat kesän kohokohtia

Kesän kohokohtia ovat Lohtajalla pelattavat Loven jalkapallojaoston järjestämät Vattaja Cup ja syksyn syysturnaus. Myös heinäkuun Kokkola Cup on jokavuotinen odotettu turnaus. Tänä kesänä olimme ensi kertaa viikonlopun mittaisella turnausreissulla Jyväskylän Heinäcupissa. 

Meidän joukkueemme tämän kesän sarjaottelut ovat sujuneet hienosti, ollaan saatu tasaisia vääntöjä, kovia vastuksia ja nähty monia onnistumisia. Voittoja on tullut enemmän kuin tappioita ja yksi tasurikin. 

Ensimmäinen turnausreissu Heinäcuppiin oli varmasti jokaiselle ikimuistoinen ja pelaajat jaksoivat hienosti tiiviin pelirupeaman, vaikka viimeisenä päivänä alkoi olla jo väsyneitä jalkoja. Sielläkin tuli takataskuun tasaisesti voittoja, tasureita ja tappioita, ja lopulta sijoituttiin 14. joukkueen sarjassa kahdeksanneksi. Mukana ollut vuotta vanhempi ikäluokka sekä T2011 saivat turnauksessa hopeaa ja pääsimme finaalipeleihin kannustamaan.

Nyt on jo käännetty katseet Kokkola Cuppiin.

“Rohkeasti mukaan toimintaan kokeilemaan”
Mitä vinkkejä haluaisit antaa henkilöille, jotka miettivät vapaaehtoiseksi joukkueen/ryhmän toimihenkilöksi ryhtymistä?

Jokaiselle, joka miettii vapaaehtoiseksi tai joukkueen toimihenkilöksi ryhtymistä, niin haluan sanoa, että turha sitä sen kummempia miettiä, vaan rohkeasti vain mukaan toimintaan kokeilemaan. Jos ei valmennus tunnu millään tapaa omalta, niin oma paikka voi löytyä myös joukkueenjohtajan, huoltajan tai vaikka talkoovastaavan hommista. Harvemmin kellään toimintaan sen kummempaa aikaisempaa kokemusta on, vaan kun on kiinnostusta niin sitä kautta sitä oma osaaminenkin lähtee toiminnassa kehittymään. 

Mitä enemmän toiminnassa on mukana vapaaehtoisia, sitä paremmin voi myös jakaa vastuualueita, niin että jokainen voi hyödyntää omia vahvuuksiaan. Äkkiä lasten innostus vie mukanaan ja oikeasti kaikkia tarvitaan!

Lue myös nämä: