Valmennustyökalu Diskos Jyväskylä ry:n valmentajien apuna

6.6.2022

Diskos Jyväskylä ry on perinteitään vaaliva ja niitä kunnioittava seura, joka pyrkii uudistumaan, kehittymään ja kantamaan yhteiskuntavastuunsa lasten ja nuorten kasvattajana sekä liikunnallisen elämäntavan opettajana. Seura on luottanut Jopoxin urheiluseuran arkea helpottaviin palveluihin jo yli 7 vuoden ajan. Seura otti myös valmennustyökalun käyttöön ensimmäisten joukossa.

Valmennustyökalulla helpotusta kokonaisuuden hallintaan

Seuralla ei ollut aiemmin käytössä valmennuksen tueksi yhteistä harjoitepankkia, jolloin kokonaisuus oli hyvin hajanainen ja vaikeasti hallittava. Harjoitteita jaettiin seuran sisällä sähköpostitse henkilöltä toiselle, kuvailee seuran valmennuspäällikkö Jaako Niskavaara.

- Syy tähän oli se, että yhteistä toimivaa ja meidän seuran tarpeisiin soveltuvaa harjoitepankki alustaa ei yksinkertaisesti löytynyt markkinoilta. 

Diskoksen valmennustoiminta pyrkii kehittämään lapsia ja nuoria kokonaisvaltaisesti ja näin osallistumaan hyvän elämän laaja-alaisen pohjan rakentamiseen sekä auttamaan heitä matkalla kohti huippu-urheilijaksi kehittymistä.

Työkalun käytössä alku on tärkeä, tiedetään seurassa. Diskos Jyväskylän vastuulla olevat alustustoimet harjoitusten luomisessa ja valmennustyökalun alustuksissa ovatkin olleet kaiken sen vaivan arvoisia. 

Valmentajat ovat saaneet valmiin työkalun mistä laadukkaita seuran määrittämiä harjoitteita on helppo poimia ja kytkeä omiin kalenterissa oleviin harjoitustapahtumiin. 

- Valmentajat ovat innolla ottaneet uuden työkalun vastaan, yhteinen tekemisen meininki seurassa on kasvanut ja ideat jatkokehittäminen osalta ovat jo käynnissä, kertoo Niskavaara. 

Pelaajakohtaiselle tiedolle ja tilastoille annetaan seurassa nykyään aivan uudenlainen arvo, sillä tämän työkalun avulla voidaan oikeasti seurata tekemistä ja ohjata laadukkaaseen toimintaan. 

Sopii kaikenkokoisille urheiluseuroille

Jopoxilla ollaan tyytyväisiä seurojen haluun ja aktiivisuuteen kehittää valmentajien työtä Jopox ‑valmennustyökalun avulla. Diskos on hyvä esimerkki seurasta, joka haluaa kehittää toimintaa tällä saralla eteenpäin, kertoo Jaakko Isokoski Jopoxilta. 

- ­Herkästi ajatellaan, että tällainen monipuolinen valmennustyökalu soveltuu vain harrastajamääriltään suomen TOP10 seuroille, mutta totuus on toinen.

Jopox valmennustyökalu tarjoaa käytännölliset toiminnot aina seuran harjoitteiden luomisesta raportointiin. Markkinoiden ainoa täysin urheiluseuran toiminnanohjausjärjestelmään integroitu työkalu helpottaa niin isojen kuin pienempienkin seurojen valmentajien työtä. Joukkueiden ja yksilöiden kehitystä on helppo seurata niin valmentaja, harrastaja kuin seuratasolla, näin seuraa pystytään johtamaan aidolla tiedolla eikä niin kutsutulla “mututuntumalla”, ja tämä on tärkeää myös pienemmissä seuroissa, täsmentää Isokoski. 

- Työkalu palvelee niin suuria kuin pienempiäkin seuroja, joilla on tahtotila kehittää valmennusta ja ennen kaikkea auttaa valmentajia tarjoamalla laadukkaita harjoitteita käytettäväksi. 

Seura ei jää yksin 

Jopox yhteisössä on voimaa, Diskos ry seura suosittelee myös haastattelemaan muita seuroja, jotka työkalua jo käyttävät. Myös Jopox tarjoaa seuroille vankan tuen työkalun käyttöönotossa, koulutukset järjestetään joustavasti ja apua on saanut myös puhelimitse seuran asiakasvastaava Jaakko Isokoskelta.

- Koulutuksessa oli innostunut ilmapiiri, joten uskon, että tässä on kehittymässä hieno tarina seuran sisällä, iloitsee Isokoski.

TIESITKÖ? Jopox on koko seurayhteisön yhteinen kokonaisvaltainen työkalu, joka luotu helpottamaan urheiluseurojen arkea. Jopox perustettiin jo yli 15 vuotta sitten ja tällä hetkellä sillä on satoja tuhansia käyttäjiä ympäri Suomen yli 20 eri lajista.

Jos kiinnostuit seuratoiminnan kehittämisestä mutta seurallanne ei ole vielä Jopox käytössä niin voit varata maksuttoman Jopox esittelyn tästä.

Lue myös nämä: