Cheerleadingseura polkaisi toiminnan käyntiin Porissa — Jopox toiminnan tukena alusta alkaen

10.10.2019

Tänä vuonna toimintansa aloittanut Porin Cheerleading Akatemia ry otti Jopoxin käyttöön heti ensimmäisen kautensa alkaessa. Toiveissa oli löytää työkalu, jolla aktiivisen seuran toiminnot saadaan jouhevasti kulkemaan ja aikaa jää aloittavan seuran tärkeään kehittämistyöhön. 

-On kätevää ja aikaa säästävää, että kaikki toimintomme löytyy yhdestä paikasta. Jäsenrekisteri, tiedottaminen, laskutus, nettisivut ja muut työkalut ovat Jopoxissa. Myös järjestelmän käyttäminen nettisivujen päivittämistä myöten on tehty helpoksi, Porin Cheerleading Akatemia ry:n toiminnanjohtaja Anni Naukkarinen iloitsee.

Seuratyöntekijän työaika säästyy 

Naukkarinen toimii PCA:ssa seuratyöntekijänä ja lisäksi hän valmentaa junioreiden edustusjoukkuetta. Seuratyöntekijän työaikaa säästää paljon se, että tärkeät tiedot Jopoxissa on saatavilla kaikille toimihenkilöille. Käyttöoikeuksia on kuitenkin helppo rajata kullekin käyttäjälle tarpeen mukaan. 

-Seuran toimihenkilöt saa tarvittavat tiedot seuran jäsenistä helposti ja nopeasti. Pukukopin avulla joukkueenjohtajat ja valmentajat voivat tiedottaa joukkuetta koskevat asiat. 

Harrastajilla ja huoltajilla on puolestaan omat tunnuksen järjestelmään, jolloin huoltajat ja urheilijat voivat itse huolehtia tietonsa ajan tasalle. 

Jopox Maksupalvelulla enemmän aikaa seuran kehittämiseen

Jopox toi urheiluseuroille syksyllä 2019 oman sähköisen maksupalvelun, joka automatisoi seurojen laskutuksen ja maksamisen. PCA otti myös tämän palvelun käyttöön ja jo lyhyessä ajassa Jopox Maksupalvelut on osoittautunut merkittäväksi arjen helpottajaksi PCA:ssa.

-Kevätkaudella kun Jopox Maksupalvelut ei ollut käytössämme, aikaa hukkaantui laskujen jälkiselvityksiin ja muihin jatkotoimenpiteisiin, Naukkarinen muistelee.

Nyt huoltajat saavat laskun sähköpostin lisäksi myös omaan Jopox Laskut ‑osioon, josta he pääsevät itse tarkastelemaan avoimia, maksettuja ja erääntyneitä laskuja. Koska huoltajat löytävät itse omat laskunsa Jopoxista, ei seuran ole tarvinnut lähettää laskuja useampaan kertaan. Eikä laskun lähettämisen jälkeenkään ole tarvinnut lähettää maksumuistutuksia tai siirtyä muihin toimiin, vaan Jopox Maksupalvelut huolehtii automaattisesti kaikki laskun lähettämisen jälkeiset toimet tarvittaessa. 

-Nyt on jäänyt aikaa kehittää muuta seuran toimintaa, kun laskutus ei vie koko työaikaa. Huoltajille ei tarvitse soitella, mikäli laskut ovat erääntyneet, sillä se ei ole enää seuran tehtävä. Meidän tehtävämme on tarjota liikunnan iloa rakkaudesta lajiin.

Lue myös nämä: